Elämänlanka keräys
Heidi Hyvinkää Helsinki

Elämänlanka keräys

Ajatus hyväntekeväisyydestä lähti kaksospoikiemme vaikeasta matkasta tänne maailmaan. Todellinen ymmärrys ja kunnioitus yhteiskuntamme pienimpien, urheiden pikku keskosten hoidosta tuli tietooni vasta omakohtaisen matkamme kautta. Kaksosemme syntyivät kolme kuukautta ennen laskettua aikaa ja heidän elämänlankansa on ollut katkolla useaan kertaan. Raskausaikaa varjostivat raskausviikosta 8 lähtien vaikeat komplikaatiot joiden vuoksi poikien syntyminen oli ihme. Yksi haastavimmista ongelmista oli osittainen lapsiveden meno jo rv14. Lukuisat aikaisemmat keskenmenot väistämättä kummittelivat mielessä ja toivat pelkoa, että kävisikö taas huonosti. Viikolla 24 lapsivesi meni kokonaan ja loppuraskauden vietimme Naistenklinikalla. Rakkaat poikamme päättivät syntyä jo rv 28. Pojat vietiin syntymänsä jälkeen Lastenklinikan tehohoitoyksikköön. Voinnin kohennuttua pojat siirrettiin Kätilöopiston valvonta-osastolle, tältä osastolta kotiuduimme parin kuukauden päästä poikien syntymästä. Tänä päivänä pojat voivat hyvin ja ovat pirteitä yksi vuotiaita. Tämän hetkisen tiedon mukaan keskosuudesta ei ole jäänyt kummallekaan pojista mitään pysyvää haittaa. Haastankin teidät rakkaat kanssaihmiset aktivoitumaan hyvän asian puolesta ja osallistumaan keräykseen. Pienikin summa on tärkeä! Keräyskohteeksi olen valinnut Helsingin Lastenklinikan, jossa hoidetaan maamme pienimpiä keskosia. Poikiemme selviytyminen ja elämä ylipäätään on niin huiman hieno juttu, että sekoitin oman lusikkani tähän soppaan ja juoksin 50 km Hyvinkäältä Lastenklinikalle 10.9.2016! 💪 Tämä juoksu on maamme ensiluokkaisen sairaanhoidon lisäksi kunnianosoitus myös Samulle ja Juholle, jotka saivat esimerkillään laittamaan myös äidin terveyden remonttiin. 50 kilometriä valikoitui matkaksi siitä syystä, että olen saanut pudotettua painoa tuon matkan verran. 👍😊 Matkaani voit seurata liittymällä Facebookryhmään "Elämänlanka keräys- & tsemppiryhmä". Instagramissa heidi_ton 9.9.2016 tuli keräyksen alussa laittamani 2000 € tavoite täyteen. Nyt on niin hyvä draivi päällä, että lähdetään tavoittelemaan 3000€! 👍 Keräysaikaa syyskuun loppuun saakka. Tehdään yhdessä hyvää! ❤️

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 3 000 €
Kausi:
26.7.2016 30.9.2016

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Elämänlanka keräys
Heidi
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close